Karkuteille päässyttä kissaa uhkaavat monet vaarat, ja korkealta putoaminen voi olla kissalle jopa kohtalokasta. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY korostaa, että kissan omistajien onkin huolehdittava parvekkeiden, ikkunoiden ja kissan mahdollisten ulkoilutilojen turvallisuudesta.
Lemmikin karkaaminen on yksi omistajan pahimpia painajaisia. Karkuteillä oleva kissa altistuu monille vaaroille. Se voi loukata itsensä, jäädä auton alle, joutua petoeläimen saaliiksi tai väkivallan kohteeksi.
Jos kissa putoaa korkealta ikkunasta tai parvekkeelta, se voi myös vammautua tai jopa kuolla. Yleisiä kissojen putoamisvammoja ovat eturaajojen ja leuan murtumat sekä vakavat maksan, pernan ja pallean vauriot. Etenkin kaupunkioloissa matalaltakin pudonnut kissa saattaa loukkaantua pahoin, koska alla ei ole pehmeää maastoa.
Karkurin anatomia
Kissat kiinnostuvat helposti uusista äänistä, hajuista ja liikkuvista kohteista. Evoluutio palkitsi pientä, yksin saalistavaa petoa uteliaisuudesta, sillä utelias kissa löysi enemmän ruokaa ja selviytyi paremmin.
Samat vaistot ohjaavat lemmikkikissoja. Ulkomaailma kiinnostaa kissaa yksinkertaisesti siksi, että se on olemassa.
Kissa pääsee karkaamaan uskomattoman pienistäkin paikoista. Kissa esimerkiksi onnistuu luikertelemaan läpi reiästä, josta sen pää menee läpi.
HESY muistuttaa, että kissan anatomiaan liittyykin erikoispiirteitä, jotka tekevät siitä mestarikarkurin:
Kissalla on vahvojen lihasten ympäröimä, erittäin joustava ja kiertyvä selkäranka, mikä auttaa sitä kiemurtelemaan pienten kolojen läpi. Kissan solisluu on hyvin pieni, eikä se ole yhteydessä muihin luihin, ja kissan lapaluutkin kiinnittyvät rintarankaan vain lihasten ja sidekudoksen avulla. Siinä missä ihmisillä on kiinteä, luiden muodostama hartiarengas, kissoilla on joustavaa lihasta. Siksi vain pääkallon koko rajoittaa kissan ujuttautumista ahtaista koloista.
Kissan pääkallo on kompakti ja kiilamainen. Keskimääräisen aikuisen kotikissan kallo on 9–12 senttiä pitkä ja 6–7 senttiä leveä, mutta vain viitisen senttiä korkea. Tämä tarkoittaa, että kotimirri voi päästä luikertelemaan karkuun esimerkiksi viisi senttiä raollaan olevasta tuuletusikkunasta.
Ohjeita kissan turvaksi
Omistaja voi kuitenkin tehdä paljon varmistaakseen, että lemmikki pysyy turvassa. Tuuletuskäytössä olevat ikkunat on syytä verkottaa. Saatavilla on esimerkiksi metallisia, karmeihin istutettavia hyönteispuitteita, jotka pitävät paitsi hyönteiset ulkona, myös kissat sisällä. Ikkunan aukeamista voi rajoittaa välisulkimilla, joka pitää tuuletusikkunat hyvin pienesti raollaan.
Lasitettu parveke on kissalle turvallinen paikka katsella maailman menoa, mutta sitäkin pitää tuulettaa. Parvekeikkunoihin kannattaa hankkia ikkunalukot, jotta ne avautuvat vain muutamia senttejä. Vaihtoehtoisesti kissan voi pitää parvekkeelta poissa tuulettamisen ajan.
Parvekkeen voi myös verkottaa. Verkotus tulee tehdä huolellisesti, jotta reunoihin ei jää kissan pään mentäviä aukkoja. Verkon tulee olla sään ja puremisen kestävää, sekä niin vahvaa, että se kestää kiipeilevän lemmikin painon.
On syytä muistaa, että pelkkä parvekkeen kaide ei pidättele kissaa. Kissaa ei sen vuoksi tule päästää avoparvekkeelle edes valvottuna, sillä se saattaa silmänräpäyksessä päättää haluta saada linnun kiinni. Ihmisen reaktiot eivät vedä vertoja kissan nopeudelle, HESY painottaa.
Jos kissalla on ulkotarha, on syytä varmistaa, että sen rakenteet ovat kissankestäviä: verkon tulee kestää puremista ja kiipeilyä, ja saumojen, reunojen ja nurkkien olla tilkittyjä.
Tarhan tulee olla katettu, sillä kissat ovat näppäriä kiipeämään korkeidenkin aitojen yli. Rakenteiden kunto kannattaakin tarkistaa säännöllisesti ja puutteet tulee korjata viipymättä.
Jos kissa ulkoilee valjaissa, HESY:n mukaan on tärkeää huolehtia, että valjaat ja talutushihna ovat kestävät ja hyvässä kunnossa.
Ulkona liikuttaessa kissan tulee olla aina kytkettynä. Moni kissa on onnistunut säikähtäessään kiemurtelemaan irti perinteisistä remmivaljaista, joten soljilla tai klipsilukoilla kiinnitettävät liivivaljaat ovat turvallisin ratkaisu.
Kissalla on vahvojen lihasten ympäröimä, erittäin joustava ja kiertyvä selkäranka, mikä auttaa sitä kiemurtelemaan pienten kolojen läpi
