Aktivointi, Hoito, Kissan ja ihmisen suhde

6 vinkkiä kissan aktivointiin – mukavaa yhteistä tekemistä kissalle ja omistajalle

Kissan aktivointi on tärkeää sen hyvinvoinnin kannalta. Jos kissalla ei ole tarpeeksi tekemistä, se voi stressaantua tai turhautua ja kuluttaa ylimääräisen energiansa johonkin ei-sallittuun, kuten huonekalujen raapimiseen.

Aktivointi hoitaa kissaa kokonaisvaltaisesti, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

  1. Opeta uusia temppuja

Aloita helpoilla tempuilla, kuten ”istu”, ”anna tassu” ja ”maahan”. Sen jälkeen voit kokeilla hieman haastavampia temppuja kuten ”kieri” – tai mitä ikinä keksitkin! Voit myös opettaa kissan noutamaan esimerkiksi lelun.

Kannattaa aloittaa muutamalla minuutilla päivittäin ja lopettaa tempun opettaminen, jos kissa ei vaikuta innostuneelta tai ei jaksa keskittyä. Uusien temppujen opettelun pitäisi olla hauskaa yhdessä tekemistä sekä kissalle että omistajalle.

2. Kissa-agility

Kissankin kanssa voi harrastaa agilitya! Monet agility-temput onnistuvat helposti kotioloissa kotoa löytyvien esineiden avulla. Voit esimerkiksi tehdä kotoa löytyvistä esineistä pienen esteen, jonka yli kissan tulee hypätä. Toinen vaihtoehto on käyttää jotain tarpeeksi isoa rengasta, jonka läpi kissa voi loikata, esim. hulavanne. Voit myös tehdä kissalle pujotteluradan esimerkiksi muovipulloista tai opettaa kissan pujottelemaan omien jalkojesi ympärillä.

3. Aktivointilelu tai -peli

Lemmikkitarvikekaupoissa myydään monenlaisia aktivointileluja ja –pelejä, joissa kissa pääsee käyttämään päätään saadakseen herkun. Aktivointilelun voi tehdä myös itse esimerkiksi tyhjästä wc-paperi- tai talouspaperirullasta, kananmunakennosta tai muovipullosta asettamalla niiden sisään muutamia herkkuja tai kissan kuivamuonaa.

Lisäksi on olemassa elektronisia leluja, joissa huisku tai muu osa liikkuu ennalta-arvaamattomasti, herättäen kissan metsästämisviettiä. Monesti kissat pitävät myös erilaisista rapisevista leluista, kuten leluhiiristä tai –tyynyistä.

Aktivointipelit ja -lelut kannattaa kerätä välillä pois leikin jälkeen, jotta kissa ei kyllästy niihin. Näin uutuudenviehätys voi säilyä pidempään.

4. Opeta luoksetulo

Voit opettaa kissan tulemaan luoksesi tietyn äänen perässä. Voit käyttää esimerkiksi koirille tarkoitettua pilliä, klikkeriä, kilisevää kelloa tai vaikka jotain tiettyä ääntä puhelimestasi. Aloita soittamalla/tekemällä ääni ja palkitsemalla kissa. Toista muutamia kertoja ja siirry sitten hieman kauemmaksi ja palkitse kissa, kun se tulee luoksesi hakemaan herkkupalaa.

5. Piiloleikki

Kissankin kanssa voi leikkiä piilosta! Piiloudu johonkin hieman erikoiseen paikkaan ja ota mukaasi kissanami. Kutsu kissaa ja kun se löytää sinut, palkitse kissa. Tähän voit myös hyödyntää edellisen vinkin ääntä kissan kutsumiseen.

6. Laservalon jahtaaminen

Laserosoittimella leikkiminen on hyvää aktivointia kissalle sekä fyysisesti että henkisesti. Varsinkin, jos kissasi ei muuten harrasta juurikaan liikuntaa, kannattaa välillä innostaa kissa jahtaamaan tai metsästämään jotain, jotta se pääsee purkamaan energiaansa myös fyysisesti.

Yleensä muutamien minuuttien kestoinen leikki riittää hyvin. Leikki kannattaa lopettaa siihen, että kissa saa lopuksi jonkin sallitun lelun konkreettisesti kiinni, jotta tulokseton jahtausleikki ei turhauta kissaa.

Pidetään hauskaa kissamme kanssa – leikitään yhdessä!

Lisää artikkeleita aiheesta

Hoito

Matkalla pennusta perheenjäseneksi tärkeintä on kissalähtöisyys

Kissan oppiminen perheenjäseneksi alkaa jo pienestä pitäen, sillä emo opettaa pennulle kissamaista käyttäytymistä ja kissan kieltä, korostaa Eveliina Jurmu. Hän…

Terveys

Kevät tuo myös kissojen mouruamiset – nuorikin kissa provosoituu naaraan kiima-ajasta

Naaraskissa tulee sukukypsäksi tavallisesti noin 4–12 kuukauden iässä. Kiima-aika kestää parista päivästä jopa pariin viikkoon ja kiimakierto on lähes ympärivuotista.…

Hoito

Monipuolinen ravinto, monipuolinen mikrobisto

Millainen ravitsemus tukee emon terveyttä tiineysaikana ja miten se heijastuu kehittyvän pennun terveyteen? Emon terveyteen panostaminen hyvissä ajoin ennen astutusta…