Melkein 30-vuotias Jylppy mukaan kilpailuun
Maatiaiskissa Jylppy saa nimensä historiaan, jos se hyväksytään Guinness World Recordsin uudeksi maailman vanhimman elossa olevan kissan tittelin haltijaksi.
Jylpyn omistaja Tiinan Korhonen oli itse hakenut Jylppyä tähän kisaan vajaa vuosi sitten. Ilman tarkkoja tietoja mukaan ei olisi päässyt, joten Tiinakin laittoi hakukirjeen liitteiksi muun muassa läjän erilaisia todistuksia.
– Niiden perusteella sain loppuvuodesta tiedon, että Jylppy on hyväksytty haastamaan nykyinen ennätyksen haltija. Jylppy on saanut oman hakemusnumeronsa, jonka pohjalta Tiina pääsee tavoittelemaan Jylpylle titteliä.
– Nyt pitää toimittaa varsinainen hakemus ja selvittää tarkasti Jylpyn ikä, rotu ja koko.
Jylpyllä ei maatiaisena ole rekisteritodistusta syntymäaikoineen, mutta hakemukseen vaaditaan eläinlääkärin lausunto Guinness World Recordsin omalla pohjalla. Tämän Tiina saa Jylppyä vuosikaudet hoitaneelta eläinlääkäriasemalta. Myös eläinlääkärin tulee täyttää kilpailun pätevyysvaatimukset. Häneltä tarvitaan todistus Jylpyn terveydentilasta ja siitä, että esimerkiksi turkkia ei ole värjätty.
– Kilpailuun osallistuvien pitää siis olla luomuja ja terveitä, Tiina summaa.
Hakemukseen pitää liittää lisäksi vähintään kaksi todistajalausuntoa, että Jylppy on ollut Tiinalla kaikki nämä vuodet.
– Jokaiselta vuosikymmeneltä pitää mukaan laittaa myös valokuvat, joissa olemme yhdessä Jylpyn kanssa.
Ja eivät todisteet vielä tähän lopu: Jylpystä on otettava tuomaristolle valokuva päivän sanomalehden kanssa.
– Jos löytyy videotodisteita ja eri medioissa olevia artikkeleita, kaikki kannattaa laittaa mukaan!
Hengenlähtö lähellä
Jylppy tuli Tiinan elämään vuonna 1994. Hänen silloinen poikaystävänsä oli päättänyt antaa Tiinalle lahjaksi kissanpennun. Jylppy ja sen kolme sisarusta syntyivät 5. heinäkuuta. Tiina sai niistä punertavavalkoisen pojan.
Jylppy on saanut viettää hyvää elämää emäntänsä hoivissa. Vuonna 2008 oli kuitenkin käydä huonosti, kun Jylppy, kissakaveri Nasu ja heidän emäntänsä joutuivat vakavaan liikenneonnettomuuteen. Tiinalla oli hengenlähtö lähellä nokkakolarissa 120 kilometrin tuntivauhdissa. Jylppy loukkasi tassunsa ja kuononsa.
– Jylppy oli kuljetusboxissa, mutta sillä oli tapana työntää tassu kuljetuskopan oven verkosta ulos. Vasen tassu vaurioitui sen vuoksi törmäyshetkellä. Sitä ei voinut hoitaa mitenkään, mutta pikkuhiljaa se parani itsestään, Tiina kertoo. Kolari jätti henkiset jälkensä Jylppyyn pitkäksi aikaa.
– Jylppy traumatisoitui järkyttävästä onnettomuudesta ja sen jälkeisistä päivistä ymmärtämättä, että mitä on tapahtunut. Jylppy kehräsi pitkän aikaa onnettomuuden jälkeen vain parantaakseen itsensä - ei siksi, että olisi viihtynyt seurassani. Tuli itselle tunne, että Jylppy syytti minua tapahtuneesta. Kissan kuntoutuminen nykyiseen kuntoonsa kesti kaikkineen liki neljä vuotta.
Autossa mukana ollut Nasu oli onnettomuuden jäljiltä viisi viikkoa kadoksissa. Sittemmin se saatiin kotiin pahoin kuivuneena ja vammautuneena.
– Hellällä hoidolla se kuitenkin kuntoutui. Nasu eli vammojensa kanssa vielä 12 vuotta onnellista elämää, kunnes sairastui ärhäkkään syöpään.
Jylpyn henkinen toipuminen vauhdittui, kun se sai pian onnettomuuden jälkeen uuden kissakaverin, Putte-pennun.
– Pennun hoivaaminen vei Jylpyn ajatuksen pois kivuista!