Musta maatiaiskissa Lulu
"Siinä se oli kämmenellä ja oli ihan tyytyväinen. Muistan kun sisko sanoi, että siinä on sinulle kissa, jota täytyy hoivata ja josta täytyy kantaa huolta."

Kissa auttoi pahimman yli

Mustalla maatiaiskissa Lululla on iso rooli Jutan elämässä. Lulu auttoi emäntänsä pois huumehouruisesta elämästä.

Keski-Suomessa asuva 25-vuotias Jutta uskoo, että ilman Lulua hän ei olisi selviytynyt.

– Kun oli pahimmassa mahdollisessa kunnossa, pienen kissan läheisyys, pehmeys ja pohjaton ystävällisyys oli parasta mahdollista lääkettä. Kun oli melkein asunut katuojassa, ja sen jälkeen sai sekä katon pään päälle että oman kissan, se oli jo iso askel kohti paranemista.

Kun Jutta muistelee muutaman vuoden takaista aikaa, hän sanoo joutuvansa miltei paniikkikohtaukseen.

– Oli se niin hurjaa aikaa. Ekana aamulla aina mietti, että koska saisi päivän ensimmäisen annoksen. Mikään muu ei kiinnostanut; ei perhe, vanhat kaverit, opiskelu, tulevaisuus. Vaan hepo ja sen tuoma olotila.

Mutta sitten kaikki muuttui.

– Kun oli pakko. Muuten olisi lähtenyt henki, Jutta kuittaa.

Lue lisää Kissafanin numerosta 5/2020!