Älykäs ja leikkisä bombay - Harvinainen kaikkialla maailmassa
Tuusulassa Raija Reininrannan kotona asustaa eksoottinen musta kissakaunotar. Moni ei rotua ensi vilkaisulta tunnista, tai ole edes kuullut siitä. Uhura on rodultaan bombay, ja se on vasta toinen Suomessa asuva tämän rodun yksilö.
Uhura on tyttökissa, ja se on syntynyt Ruotsissa toukokuussa vuonna 2022. Reininranta kävi itse hakemassa pennun Suomeen lentokoneella.
Tällä hetkellä Suomessa Kissaliittoon on rekisteröity vain kaksi bombay-rotuista kissaa, joista toinen on Raijalla. Hänen kissansa on Suomen ensimmäinen bombay-naaras.
– Ruotsissa bombayta kasvatetaan jo jonkin verran, siellä on tällä hetkellä 2-3 kasvattajaa. Suomessa ei ole yhtään bombayn kasvattajia. Rotu on kaikkialla maailmassa vielä harvinainen.
Bombayn tunnuspiirre on sen upean kiiltävä, täysin musta turkki. Sillä on myös kuparin tai kullan väriset, pyöreät ja ilmeikkäät silmät. Kooltaan bombay on keskikokoinen ja melko roteva kissa, ja kun sen nostaa syliin, se tuntuu paljon painavammalta kuin miltä se näyttää.
Bombay muistuttaa paljon burmaa, mutta se on isompi, rotevampi ja sillä on pidemmät jalat. Rotu kehittyy hitaasti, ja se saavuttaa täyden kokonsa vasta 2-vuotiaana. Urokset ovat hieman naaraita isompia. Bombayn turkki on hyvin lyhyt, eikä sillä ole pohjakarvaa. Pää on pyöreä ja silmät suuret, mikä antaa bombaylle herttaisen ja suloisen ilmeen.
Vain kaksi bombayta kissanäyttelyissä
Kissanäyttelyissä käyminen on Raija Reininrannalle tärkeää.
– Suomessa näyttelyissä on käynyt oman kissani lisäksi vain tämä toinen Suomessa asuva uros-bombay. Uhura on saanut kaikista serttiin oikeuttavista näyttelyistään sertifikaatin. Se on tärkeää, sillä se edistää rodun virallistamista eri maissa. Tällä hetkellä Kissaliitto kyllä rekisteröi myös bombay-rotuiset kissat, mutta näyttelyissä ne eivät vielä pääse Best in show -kilpailuun mukaan, hän kertoo.
Raijan mukaan näyttelyissä myös tapaa muita kissaihmisiä ja voi saada uusia ystäviä, verkostoitua, ja keskustella kaikesta alaan liittyvästä.