Unkarilainen Nyyttoni on emäntänsä silmäterä

Unkarista kotoisin olevan Nyyttoni-kartusiaanin ja Anne Mäkilän energiat kohtaavat.

Kissan ja omistajan välillä voi parhaimmillaan olla voimakas energiayhteys. Näin sanoo porilainen Anne Mäkilä, jolla on omana ”energiakissana” 14-vuotias kartusiaani Nyyttoni. Henkisenä valmentajana työskentelevä Anne kuvailee hänen ja Nyyttonin välistä yhteyttä: 

– Kun tuntee oman kissansa, niin tietää mitä se ajattelee. Näen kun Nyyttoni mietiskelee ja katselee, mitä me puuhailemme. 

Nyyttoni on aina ollut tarkka ihmisten suhteen. Annen mukaan se joko tykkää tai ei.

Naiset ovat paljon enemmän Nyyttonin makuun, kun taas miesten suhteen se on huomattavasti pidättyväisempi. Annen aviomiehen Arin kissa hyväksyi varauksettomasti vasta pari vuotta sitten, vaikka olivat tunteneet toisensa vuosikausia eli siitä hetkestä lähtien kun Nyyttoni muutti Suomeen.

– Nyt kun molemmat ovat vanhentuneet, Nyyttoni ottaa Ariin enemmän kontaktia. Kun Ari on sängyllä selällään, Nyyttonikin menee sinne. Ennen näin ei olisi tapahtunut.

Kartusiaania kuvaillaan rauhalliseksi, ja sellainen Nyyttonikin on – toki varustettuna isolla egolla.

– Se on täydellinen alfauros, joka tuntee hyvin arvonsa, Anne summaa. 

Kissa Budapestista

Nyyttonin ja Annen elämät kohtasivat vuonna 2008.

– Googletin eri rotuja. Minulla oli aikaisemmin ollut maatiaisia sekä cornish rex. Halusin rauhallisen kissan, mikä menisi hyvin kerrostalossa. Kartusiaani tuntui juuri sopivalta.

Suomesta ei pentuja kuitenkaan ollut saatavilla. Googlettamalla Anne oli löytänyt unkarilaisen kartusiaanikasvattajan Susan Benkön, jolla oli myytävänä viiden kuukauden ikäinen poikakissa. 

– Niin meille muutti Budapestistä 24.5.2008 syntynyt Blue Melody Isaac. Se tuli lokakuussa lentokoneella Helsinki-Vantaalle, josta sen hain. 

Isaac-kissa nimettiin Nyyttoniksi fyysikko ja matemaatikko Isaac Newtonin mukaan.

Lue lisää Kissafanin numerosta 1/2023!

nyyttoni

Nyyttoni ”juhlavarustuksessa” omassa pahvilaatikossaan.