Kissan ja ihmisen suhde

Hajuhaittoja ja raapimajälkiä? Pääsääntöisesti vuokralainen vastaa lemmikkinsä aiheuttamista vahingoista

Monella vuokralaisella on asunnossaan lemmikkejä. Osan kanssa pärjätään mainiosti, mutta poikkeuksiakin on.

’’Sovinnollisten keskustelujen lisäksi on myös haastavia tilanteita, joihin tarvitaan lakineuvonnan apua’’, kertoo Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Susanna-Maria Aarnivuo. Kuva: Tuomas Mäkelä

Vuokranantajille tarkoitettuun Suomen Vuokranantajat ry:n lakineuvontaan tulee säännöllisesti lemmikkien aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen liittyviä kyselyjä. Tyypillisesti halutaan tietoa ovissa ja tapeteissa olevista raapimajäljistä sekä virtsavahingoista hajuhaittoineen.
’’Lattioilla, seinissä, ovien alaosassa sekä lattialistoissa esimerkiksi näkyy kynsien raapimajälkiä’’, summaa yhdistyksen juristi Susanna-Maria Aarnivuo.

Tavanomaista kulumista vaiko lemmikin tekosia?


Vuokranantaja haluaa selvitystilanteissa tietää, ovatko jäljet tavanomaista kulumista, vai ovatko ne tulleet lemmikkien tekemistä vahingoista.
’’Pääasia on, että tämä pystytään selvittämään myös tulkinnanvaraisten tapausten kohdalla.’’
Tavanomaisena kulumisena ei voida oikeuskäytännön mukaan pitää purema- tai kynnenjälkiä asunnon pinnoilla tai eritteiden aiheuttamia jälkiä, haju- tai muita haittoja.

Pelisäännöt selviksi vuokrasuhdetta solmittaessa

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Lämminhenkinen ja asiantunteva Kissafani on jokaisen kissaihmisen toivelehti. Kissafani esittelee tietoa ja vinkkejä kissan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä aitoja tarinoita erilaisista kissoista ja kissan omistajista. Lehden rotuesittelyt ja näyttelyreportaasit antavat kattavan katsauksen kissaroduista ja -kasvattajista. Lehdestä kissan omistajat löytävät tietoa kissan ruokinnasta, varusteista ja harrastamisesta kissan kanssa. Digitilauksella saat käyttöösi kaikki Kissafani-digilehdet. Kestotilaus uusiutuu automaattisesti joka vuosi.

Kissafanin voit tilata joko verkkolehden ja printtilehden yhdistelmätilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Hoito

Luonnollinen ruokinta tukee kissan hyvinvointia

Kissa on evolutiivisesti puhdas lihansyöjä, joten sen luontaista ravinto ovat esimerkiksi jyrsijät luineen ja karvoineen. Luista kissa saa kivennäis- ja…

Hoito

Vinkkejä kissan vastuulliseen hankintaan

Muista, että kissa tulee olemaan osa perhettäsi seuraavien 15-20 vuoden ajan. Sopiiko kissa elämäntilanteeseesi nyt, muutaman vuoden kuluttua ja 10…

Hoito

Matkalla pennusta perheenjäseneksi tärkeintä on kissalähtöisyys

Kissan oppiminen perheenjäseneksi alkaa jo pienestä pitäen, sillä emo opettaa pennulle kissamaista käyttäytymistä ja kissan kieltä, korostaa Eveliina Jurmu. Hän…