Kissat eivät olleet lapsena ja nuorena juurikaan Anni Pöyhiän juttu. Perheessä oli koira ja hän koki olevansa enemmän koiraihminen. Kissoja hän piti liian itsenäisinä.
’’Käsitykseni kissoista oli suorastaan kärjistynyt. Ajattelin, että kissat lähinnä raapivat ja purevat.’’
Aikuisena Pöyhiä tutustui ystävänsä kautta siperiankissaan. Siitä sai alkunsa kissarakkaus.
‘‘Ihastuin tähän koiramaiseen kissaan, joka viihtyi lähellä ja halusi leikkiä’’, Pöyhiä muistelee.
Hän alkoi selvitellä, mistä saisi siperiankissan pentuja ja ottikin pian kaksi pentua. Sisarukset Zeus ja Luna muuttivat Pöyhiälle kymmenisen vuotta sitten. Ne muodostuivat hänelle hyvin rakkaiksi.
’’Erityisesti menetettyäni molemmat vanhemmat ja työpaikan lyhyen ajan sisällä vuonna 2017 kissat olivat minulle kantava henkireikä.’’
Kun Pöyhiä aloitti yrittäjänä, hän vietti paljon aikaa kotona, jolloin kissoista oli seuraa.
’’Kissat ovat rauhallisia ja itsenäisiä, kun taas koirat ovat rauhattomia ja eläväisiä. Kissa vaistoaa surun ja tulee rinnalle. Kissaan saa syvemmän yhteyden. Kissoilla on myös intensiivinen katse, kun koirat ovat enemmän hassuja’’, Pöyhiä kokee.
Kissoilla on intensiivinen katse.
