Viikon kirjoituskurssimatkalla Kreetan saarella, Hanian lähellä sijaitsevassa Kissamosin pienessä kaupungissa huomattiin paikan olevan nimensä arvoinen. Tosin kukaan ei tuntunut tietävän, mitä paikan nimessä oleva kissa tarkoittaa suomeksi – lukuisista hiirenpyydystäjien määrästä huolimatta.
Kissakohtaamisia oli paljon ja monessa paikassa. Erään hotellin aulassa makoili lokoisasti kaksi kissaa. He vastaanottivat vieraita koiraystävänsä kanssa. Suurin osa tulijoista jäi kyllä huomiotta, sillä niin makoisasti kissan- ja koiranuni näille maistui. Eläimille oli varattu kadun reunaan hotellin eteen omat kupit. Huolta lemmikeistä pidettiin, sillä kuivamuonakupit olivat yleensä täynnä.
Erään ravintolan isolla ulkoterassilla mahtui asustamaan yksinhuoltaja mammakissa kahden pentunsa kera. Toinen oli aiemmasta pesueesta, mutta kaiken huomion vei tulokas, varsinainen västäräkki. Se oli pieni valkoinen pentu, jonka silmät leimusivat elämännälkää. Jopa polkupyörän pinnat kiinnostivat sitä. Melkein kävi kateeksi pennun räiskyvä elämänilo. Välillä se telmi hurjasti isomman sisaruksensa kera. Toisinaan riehakkuudesta sai emokin osansa. Pieni kiusoitteli isompaa. Tarjoilija kertoi pennun syntyneen tässä pihatossa. ”Ota se mukaasi”, hän pyysi. Puiston reunalla veti raukeana lonkkaa pulskea, punainen kolli. Vanha mies silitteli sitä. Hänkin pyysi hymyillen uteliasta turistia nappaamaan naukujan mukaansa.
Kalasatamassa tuli vastaan kissa kalanvonkale hampaissaan
Mielenkiintoisin paikka oli Kissamosin päiväuniaan viettävä kalasatama. Se oli päivällä lähes kuollut paikka, vain muutama kalastajavene lipui vielä aamupäivällä mereltä. Pienellä kävelylenkillä tuli vastaan kissa melkoinen kalanvonkale hampaissaan. En ehtinyt kaivaa edes kameraa esiin, kun kissa oli saaliineen kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ihmetytti, minne se hävisi, sillä kyseinen kissa käveli rantavallin reunaa. Ei se ylöskään voinut hypätä siinä hetkessä; sen verran iso sen ruoka-annos oli.
Matalan aidan vieressä tähystelin, näkyykö yhtään mouruavaa eläinkuntaa. Aidan yli näkyi talon pihamaalle, jossa koira alkoi räksyttää. Talon ovella seisoi koko lauma kissakansaa, pari aikuista ja useita pentuja. Myöhemmin kissojen emäntä käveli pesueensa kanssa aallonmurtajan reunaa. Häntä seurasi neljä kissaa ja kaksi koiraa. Arvaten oli lounasaika.
Puiston reunalla veti raukeana lonkkaa pulskea, punainen kolli.
Jopa hotelliamme vastapäätä asusti kissaperhe matalan ulkorakennuksen katolla. Niiden suojana oli katolle asti ylettynyt runsas lehvistö. Kissamosin kissat lienevät vain puolittain katukissoja, sillä ne omaavat pienen reviirin, eivätkä samoile kauemmas. Niitä vaalitaan ja ruokitaan, eikä sairaita ja nälkiintyneitä yksilöitä näy kaupungilla. Silti en uskaltanut ottaa edes suloista kissanpoikaa syliin raapaisun pelossa. Aprikoin, miten niille käy, kun talveksi suurin osa ravintoloista ja ulkoterasseista suljetaan. Mikä on silloin sen pienen valkoisen pennun kohtalo? Kodin vaihto varmaankin. Erikoinen yksityiskohta oli, että kysyttäessä muutamien putiikkien myyjiltä, tietävätkö he kissa-sanan olevan suomen kieltä ja tarkoittavan kissaa. Kukaan ei tiennyt tätä hauskaa faktaa.
Kissojen lisäksi koettiin sanojen ja värien taikaa
En suunnannut Kissamosiin pelkästään kissoja katselemaan, vaan menin sinne kirjoittamaan. Sanotaan, että Kissamos on ankea kylä. Se väittämä todellakin todettiin vääräksi, sillä muun Kreikan tapaan kauniita yksityiskohtia ja näkymiä tästä vanhasta kaupungista löytyy kosolti. Sijainti Kreetan saaren länsikärjessä on oiva.
Ei ihme, että venetsialaiset rakensivat sinne linnoituksiaan jo 1500-luvun lopulla. Unohtaa ei sovi myöskään merellistä tunnelmaa, kulinaarisia nautintoja sekä ystävällisiä ja vieraanvaraisia paikallisia.
Viikon teemana kissojen lisäksi oli löytää sanojen ja värien taikaa. Kurssia ohjasi sananhaltija Annamari Typpö. Viikon ohjelmaan kuului luovaa kirjoittamista ja kuvallista työskentelyä. Se oli todellinen irtiotto lokakuisesta arjesta kesäisessä säässä sekä lempeässä ja lämminhenkisessä seurassa muiden kurssikaverien – ja kissojen kera. Lomasesonki oli lopuillaan, joten kaupungilla liikkui vain muutamia turisteja.
Kirjoitus- ja valokuvauskursseja sekä patikointimatkoja järjestää Suomesta Kreetalle vuosittain useampikin taho. Saari on ihanteellinen etenkin kevät- ja syyskursseille, sillä näin voi samalla jatkaa kotimaan kesää. Olen tämän itse havainnut hyväksi jo vuosia sitten.
Mieheni Antti ei osallistunut opetukseen, mutta nautti Välimeren turkoosista väristä, idyllisen kiireettömästä Kissamosista. Hän otti lomailun rennosti, levon kannalta.
