Vuonna 2010 syntynyt Viiru-kissa on muodostunut kirjailija Anu Joenpolvelle tärkeäksi seuralaiseksi. Alun perin kissa otettiin kuitenkin Joenpolven Juho-pojalle. Samalla kylällä asuvalla naisella oli kissanpentuja, joita Joenpolvi meni Juhon kanssa katsomaan.
’’Pennut olivat hännättömän manx-kissan ja jonkun toisen paikallisen kissan pentuja. Suurin osa niistä oli hännättömiä. Joukossa oli muutama hännällinen, mutta itse ajattelin, että hännätön kissa olisi kiva. Juho sai kuitenkin valita pennun ja valitsi pisimmän mahdollisen hännän!’’Joenpolvi nauraa.
Vuosia myöhemmin kissan häntä osoittautui hyödylliseksi. Suuremmilta terveyshaasteilta muutoin säästynyt Viiru vietiin eläinlääkäriin tassuun ilmestyneen puremajäljen vuoksi. Se nukutettiin ja haava puhdistettiin. Lääkärikäynnin jälkeen Joenpolvi laski kotiin lähtiessään tokkuraisen Viirun auton etupenkille, missä se yleensä ei matkusta. Hän ei halunnut “sulloa” kissaa kuljetuslaatikkoon.
’’Tein siinä virheen, sillä laskettuani Viirun penkille se kiepsahti siitä maahan ja lähti menemään uskomattomalla vauhdilla. Sain juuri ja juuri pitkästä hännästä kiinni, kun se oli katoamassa viereen parkkeeratun auton alle’’, Joenpolvi muistelee.
Lujaluonteinen kissa
Nimensä 16-vuotias Viiru on saanut Viirusta ja Pesosesta. Nimiehdotus tuli Juholta. Viiru onkin kaimansa lailla oranssin, ruskean ja keltaisen sävyinen.
Joenpolvi kuvaa Viirua varsin lujaluonteiseksi kissaksi. Sen emoa kuvailtiin lempeäksi, mutta ilmeisesti Viiru tuli enemmän isäänsä.
’’Viirulla on kovat otteet. Se suhtautuu vieraisiin pidättyvästi, mutta muuten se on kyllä sosiaalinen oman porukan kanssa, ja aivan ihana kissa.’’
Vaikka Viiru otettiin Juholle, muotoutui siitä ennen kaikkea Anun itsensä kissa.
’’Juho oli sen verran pieni kissan tullessa, ettei hän osannut vielä oikein käsitellä kissaa’’, Joenpolvi muistelee.
