Kissa matkustaa, Kissan ja ihmisen suhde

Lemmikki ohjaa lomasuunnitelmia – näin suomalaiset huomioivat nelijalkaisen perheenjäsenen

Kesä ja lomakausi ovat täydessä vauhdissa, mutta lemmikinomistajalle matkan suunnittelu on usein tavallista haastavampaa. Agria Eläinvakuutuksen tuoreen kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen lemmikinomistaja sanoo eläimen vaikuttavan lomapäätöksiin merkittävästi.

Ethän jätä minua kesällä yksin! Huolellinen valmistautuminen kesän ja loman viettoon takaa turvallisen ja huolettoman loman koko perheelle, myös karvaisille perheenjäsenille.

Lemmikki on monelle rakas perheenjäsen, jonka hyvinvointi asettaa reunaehtoja niin matkakohteen, lomamatkan pituuden kuin järjestelyidenkin suhteen. 

– Ratkaisuja on monia; osalle on itsestään selvää ottaa lemmikki mukaan lomalle, toiset taas järjestävät eläimelle hoitajan matkan ajaksi. Oli valinta mikä tahansa, tärkeintä on, että sekä lemmikki että omistaja voivat nauttia lomasta rauhallisin mielin, sanoo Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja ja eläinlääkäri Heidi M. Elomaa.

Koirat rajoittavat lomailua enemmän kuin kissat

Kyselyn perusteella koiranomistajat tekevät eniten kompromisseja lomansa suhteen – jopa viidennes koiranomistajista jättää lomamatkat kokonaan väliin lemmikin vuoksi. Osa ratkaisee tilanteen valitsemalla matkakohteen lemmikin tarpeet ja hyvinvointi edellä. Alle puolet koiranomistajista ei anna eläimen rajoittaa lomasuunnitelmiaan ja järjestää koiralle hoitajan loman ajaksi.

Lomatarvikkeisiin kannattaa pakata mukaan kissalle tuttuja tavaroita, kuten oma lelu ja peti, jotka tuovat turvaa vieraassa ympäristössä.

Kissaihmisten kohdalla lomajärjestelyt sujuvat kyselyn mukaan mutkattomammin: yli 60 prosenttia jättää kissan loman ajaksi hoitoon.

– Mikäli lemmikki jää loman ajaksi kotiin tai menee hoitolaan, kannattaa hoitajalle jättää eläimen vakuutustiedot sekä tutun eläinlääkäriaseman yhteystiedot. Jos lemmikillä on kroonisia sairauksia, on hyvä, että hoitava eläinlääkäri näkee hoitohistorian myös silloin, kun vieras ihminen vie eläimen hoitoon, muistuttaa Elomaa.

Miten lemmikinomistajan kannattaa valmistautua lomaan?

Huolellinen valmistautuminen takaa turvallisen ja huolettoman loman koko perheelle, myös karvaisille perheenjäsenille. Lemmikin hoitopaikka kannattaa varata ajoissa, sillä etenkin kesällä kysyntää riittää.

Hoitajalle on hyvä laatia selkeä kirjallinen ohjeistus lemmikin ruokinnasta, päivittäisistä rutiineista sekä mahdollisista lääkityksistä, jotta arki sujuu tuttuun tapaan myös omistajan poissa ollessa. Lomatarvikkeisiin kannattaa pakata mukaan lemmikille tuttuja tavaroita, kuten oma lelu ja peti, jotka tuovat turvaa vieraassa ympäristössä.

Lemmikki kannattaa tunnistusmerkitä, sillä mikrosirun avulla eläin voidaan tunnistaa mahdollisessa katoamistilanteessa. Myös rokotukset ja mahdollinen loishäätö tulee huolehtia kuntoon, erityisesti jos lemmikki on menossa hoitolaan tai ulkomaanmatkalle.

Jos lomasuunnitelmiisi kuuluu yhteinen reissu lemmikin kanssa, selvitä etukäteen lemmikkiystävälliset majoitusvaihtoehdot ja kulkuyhteydet kohteeseen.


Kyselytutkimuksen toteutti Agrian toimeksiannosta Xtreme Insight AB marraskuussa 2025. Tutkimukseen osallistui yhteensä yli 800 suomalaista lemmikinomistajaa.

Lisää artikkeleita aiheesta

Hoito

Matkalla pennusta perheenjäseneksi tärkeintä on kissalähtöisyys

Kissan oppiminen perheenjäseneksi alkaa jo pienestä pitäen, sillä emo opettaa pennulle kissamaista käyttäytymistä ja kissan kieltä, korostaa Eveliina Jurmu. Hän…

Aktivointi

Aktiivisuus kissan terveyden turva

Kissan voi opettaa hyppäämään renkaan läpi tai pysymään keittiössä toivotulla paikalla. Kissa oppii myös naksuttimen käyttöön. Näistä ja monista muista…

Hoito

Kissanomistajan on hyvä oppia tietyt ensiapukeinot, jos kissalle sattuisi jotain

Varmista ensin, että kissa hengittää ja sen syke on normaali. Tarkista sitten, onko kissalla vakavia haavoja tai vammoja tai niiden…