Yksi maatiaiskissapentueen pennuista vaikutti höpsähtäneeltä, ja lisäksi se nukkui paljon.
– Ihastuimme kuitenkin tyttäreni Iran kanssa tähän punaiseen pentuun. Serkkuni tosin sanoi, ettei sitä kannata ottaa, kun se on pentueen höpsöin, muistelee Nina Östman nyt jo edesmennyttä kissaansa.
Valinta osui kuitenkin oikeaan, vaikka vaikeuksiakin Mosseksi nimetyllä riitti kissanelämänsä taipaleella.
– Mosse osoittautui erittäin ihmisrakkaaksi, seuralliseksi ja älykkääksi. Se esimerkiksi kuunteli ja nyökkäili, kun sille puhui. Muutamat kissaystävälliset kaverini, jotka kävivät joskus Mossea hoitamassa, sanoivat, ettei tuollaista kissaa edes voi olla.
Mosse oli noin 13-vuotias, kun Nina ihmetteli sen nuukahtanutta oloa.
– Tyttäreni Ira oli muuttanut jo omaan kotiinsa. Mosse eleli vuorotellen minun luonani ja vuoroin Iran luona. Se tottui niin hyvin järjestelyyn, että piti molempia koteja täysin ominaan.
– Mosse oli minulla, kun kiinnitin huomiota sen olemukseen ja karvojen lähtöön. Menimme yhdessä eläinlääkärille, jossa sitten selvisi, että Mossella on sokeritauti.
Siihen aikaan suositeltiin, että insuliinipistos annetaan mahan alle. Nykyisin suositus on, että piikitys tapahtuu niskaan.
– Mosse tottui piikittämiseen niin hyvin, ettei se ollut moksiskaan, kun sitä pistettiin. Se tiesi, että lääkkeestä tulee sille hyvä olo. Se oikein piristyi silmissä saatuaan insuliinia.
Kissan diabetes on sairaus, jossa haima ei tuota tarpeeksi insuliinia, joka säätelee verensokerin tasoa.
Kuuliainen hoitoihin
Kissan sokeritautia hoidetaan prikulleen samalla lailla kuin ihmistenkin tautiversiota. Mosse sai jopa samaa insuliinia, jota käytetään ihmisten diabeteksen hoidossa. Insuliiniannos piti antaa kaksi kertaa päivässä 12 tunnin välein.
– Piti kuitenkin olla aina tarkkana, että antoi oikein määrän insuliinia, sillä se oli todella pieni annos.
Hieman hankalampaa oli puolestaan verensokerin mittaaminen.
– Jos minä yritin mitata verensokeria sen korvan pienen pienistä verisuonista, kipristi Mosse korvansa niin, ettei siitä tullut mitään. Ira sai kuitenkin ottaa verinäytteen vapaasti. Mosse makasi selällään pää tyynyä vasten, kun näyte otettiin.
Verensokeria mitattiin aina tarpeen mukaan, jos joku kissan käytöksessä tai olemuksessa arvelutti. Tarkastuskäynneillä eläinlääkärissäkin Mosse käyttäytyi rennosti kuin herrasmies. Se oli toimenpiteiden ajan rauhallisesti Iran sylissä.
Vapaa sielu lentoon
Sokeritaudistaan huolimatta Mosse eli normaalia kotikissan elämää.
Se oli hieman pulska, mutta ei mitenkään niin lihava, etteikö pystynyt hyppimään ja pomppimaan.
– Jossain vaiheessa huomasin, että sen kissanelämä alkaa olla lopuillaan. Tuoliin hyppääminen ei enää onnistunut. Se ei osannut oikein asettua paikoilleen ja etsi mahdollisimman viileää paikkaa olla.
Mosse oli vuorostaan Iran luona, kun se herätti Iran hirveällä, täysin käsittämättömällä kirkumisella. Ira ja Nina sopivat puhelimitse, että Ira lähtee viemään Mossen eläinlääkäriin. Mosse sohi hädissään kynsillään niin, että Ira joutui käärimään kissan pyyhkeeseen. Hän veti pyjaman päälle vain talvitakin ja hyppäsi kissansa kanssa taksiin.
– Soitin vielä Iralle perään, ettei Mossea kannattaisi alkaa ylihoitamaan, mutta Ira kertoi, että Mosse oli juuri kuollut tämän syliin.
Mosse sai lähteä tästä maailmasta rakkaimman ihmisensä sylissä 17,5-vuotiaana sairastettuaan nelisen vuotta sokeritautia.
Kuolinsyy oli todennäköisesti kissan sydänkohtaus.
Mosse sai tulla vielä käymään molemmissa kodeissaan ennen tuhkaamista.
– Sovimme Iran kanssa, että Mossen tuhkat sai viedä joukkohautaan. Se oli niin sosiaalinen, ettei sen paikka olisi ollut missään purkissa yksinään. Vapaa sielu pääsi lentelemään.
