Akateeminen tutkimus vaatii keskittymistä, kärsivällisyyttä ja kykyä sietää epävarmuutta. Turun kauppakorkeakoulussa Centre for Collaborative Research -yksikössä työskentelevät erikoistutkijat Pilvi Posio, Marikka Heikkilä ja Jukka Vahlo ovat vuosien varrella oppineet, että tutkijantyö vaatii myös jotain muuta: kykyä sietää sitä, että joku pehmeä, nelijalkainen ja täysin itsepäinen olento päättää istua juuri sille paperille, jota olet etsimässä tai tuoda keittiön lattialle vielä elävän hiiren juuri ennen tärkeää palaveria.
Namu on täysin vakuuttunut, että avattu tietokone on automaattisesti kutsu päivän työlistan käsittelyyn näppäimistön lämmössä.
Nämä tutkijat tietävät omakohtaisesti, millaista on työskennellä kollegan kanssa, joka ei kysy lupaa hypätä syliin, keskeyttää Teams-palaverin tai nukkua tärkeimpien käsikirjoitusten päällä. Heidän kissansa ovat enemmän kuin lemmikkejä – ne ovat vakituisia, palkattomia, omapäisiä ja hämmästyttävän hyvin aikataulutettuja tutkimusassistentteja.
Aamukahvi, artikkelikäsikirjoitus ja kissa näppäimistöllä
Pilvi avaa kannettavansa kello kahdeksan. Kahvi höyryää vieressä, ikkunasta tulee aamuaurinko. Hetki tuntuu täydelliseltä työskentelyyn. Ennen kuin Pilvi ehtii kirjoittaa ensimmäistäkään sanaa tai edes siirtää kahvikuppia turvallisemmalle etäisyydelle hänen kissansa, Sir Neko Namu Nappitassu von Kopone III, eli Namu (1,5 v. maatiainen), on jo hypännyt näppäimistölle valmiina aamupalaveriinsa.
”Namu on täysin vakuuttunut, että avattu tietokone on automaattisesti kutsu päivän työlistan käsittelyyn näppäimistön lämmössä,” Pilvi nauraa.
”Aloitamme päivän usein neuvottelulla siitä, onko ensimmäinen työtehtävä rapsutus, ruokinta vai tutkimuksen kirjoittaminen. Joskus Namu ottaa assistentin sijaan toimistopäällikön roolin ja hyppää näppäimistöltä olkapäälleni vahtimaan työntekoani.”
Pilvillä on seuranaan myös toinen karvainen kollega: Mr. Miso Raksu Raitapaita McMarkkane jr. eli Raksu (maatiainen, 1,5 v.) tulee puskemaan käsiä vasten, valtaa sylin ja pakottaa pysähtymään kehräävällä läsnäolollaan.
’’Kyseessä on pakollinen, karvapeitteinen tauko. Ja usein kun vihdoin saa työpöydän takaisin itselleen, katsantokulmani on jotenkin selkeämpi. En väitä, että kissa ratkaisi teoreettisen ongelmani, mutta ehkä se antoi aivoille sen hetken, jota ne tarvitsivat,” Pilvi toteaa.
Kata – CCR:n vanhin ja viisain kenttätutkija
Jos Namu ja Raksu edustavat nuoren tutkimusassistentin energiaa ja impulsiivisuutta, on Marikan kissa Kata jotain aivan muuta: kokemusta, arvokkuutta ja elämänviisautta, jonka edessä on pakko kumartaa.
Kata ei ole rotukissa. Hän on löytökissa hylätty metsään, pelastettu ja rakastettu. Kun Kata saapui Marikan perheeseen, hän oli arviolta parivuotias. Nyt, noin 16 vuotta myöhemmin, Kata on CCR:n epävirallinen emeritusassistentti, jonka työskentelymetodeja ei enää kyseenalaisteta. Ne hyväksytään.
”Kata on elänyt enemmän kuin useimmat tutkimussuunnitelmat,” Marikka sanoo.
”Hän on nähnyt kuinka perheemme kasvaa, muuttuu ja kehittyy. Ja hän on edelleen kiinnostunut siitä, mitä keittiössä tapahtuu.”
Kiinnostus ei rajoitu pelkästään keittiön tapahtumiin. Kata on nimittäin säilyttänyt elämänilon ja metsästysvaiston, josta moni nuorempi kissa voisi ottaa mallia. Hän tuo edelleen ylpein askelin metsästämänsä hiiret kotiin ja syö ne itse, mieluiten keittiössä, koko perheen seuratessa. Tämä on Katan tapa muistuttaa, että elämässä on muutakin kuin Teams-palaverit.
Toisinaan draama tiivistyy. On nimittäin käynyt niin – ei kerran, eikä kahdesti – että Katan tuoma hiiri on ollutkin vielä elossa. Silloin työ keskeytyy välittömästi ja koko perhe siirtyy yhteiseen hiirenmetsästysoperaatioon: keittiön kaappien alta, eteisen kenkätelineen välistä, sohvan alta.
”Mahtavaa, kissat aktivoivat myös tutkijaa liikkumaan!” Marikka nauraa.
’’Kenellä nyt on korkea syke?’’
Vaikka pöytä varsinkin keittiössä on Katalle virallisesti kiellettyä aluetta, tätä sääntöä Kata noudattaa omalla soveltavalla tulkinnallaan. Kielletyllä pöydällä ei istuta. Sen sijaan istutaan läppärin päällä. Tarkemmin sanottuna: Kata asettuu läppärin päälle juuri silloin, kun Marikka on itse asiassa käyttämässä sitä. Seurauksena Kata käynnistää tassuillaan musiikkisovelluksen mieluummin kuin sammuttaa tietokoneen ja silloin tällöin täydentää Word-dokumenttia omilla havainnoillaan. Akateeminen kontribuutio on tähän mennessä ollut pääosin satunnaista, mutta Marikka ei sulje pois yhteistyön mahdollisuuksia.
Ja jos Katalla on nälkä tai hän haluaa ulos, mikään inhimillinen konstruktio ei hidasta ilmoitusta. Teams-palaveri käynnissä? Ei väliä. Puhelu kesken? Merkityksetöntä. Kata maukuu. Selkeästi, päättäväisesti ja niin pitkään kuin on tarpeen.
”Kata on ainoa kokousosallistuja, jota ei voi mykistää,” Marikka toteaa.
Jukan Hukka – harkittu häiritsijä
Myös Jukan kissa on kehittänyt omat, hieman erilaiset, mutta yhtä tehokkaat strategiansa häiritä omistajansa työskentelyä – tosin selvästi harkitummalla tyylillä. Hukka (5 v., maine coon–siamilainen) ei rynnistä näppäimistölle räjähtävästi.
Sen sijaan hän asettuu rauhallisesti, melkein seremoniallisesti – joko Jukan hartioille tai tiiviisti syliin kerällä – juuri silloin, kun etäpalaveri alkaa ja Jukan olisi tärkeintä näyttää asiantuntevalta. Maine coonin mahtipontinen koko yhdistettynä siamilaisen syvään tarpeeseen olla juuri siinä, missä ihminen on, tekee Hukasta lajissaan poikkeuksellisen tehokkaan työskentelynhäiritsijän.
”Hän tuntee aikatauluni paremmin kuin kalenterisovellukseni,” Jukka sanoo nauraen.
”Kun kuulee Teams-soittoäänen, Hukka on sylissä ennen kuin ehdin edes vastata kutsuun. En tiedä, onko kyse Pavlovin ehdollistumisesta vai pelkästä nokkeluudesta, mutta lopputulos on sama.”
Kuvat kertovat saman tarinan: Pentunakin Hukka tiesi jo tarkalleen, missä hänen paikkansa on – olipa kyse hartiapenkistä tai sylistä. Työtilanne tai ei, tulos on ollut aina sama.
Häiriö vai hengähdys? Tutkimus puhuu kissa-assitentin puolesta
Tässä vaiheessa voisi helposti ajatella, että kissat ovat pelkkä haitta tutkijan jo valmiiksi kuormittuneessa arjessa. Aikataulut pettävät, paperit löytyvät siirrettyinä ja Teams-kokoukset saavat ylimääräisen, karvakasvoisen osallistujan. Mutta tutkimus ja kokemus sanovat toisin.
Indianan yliopiston apulaisprofessori Jessica Gall Myrick on tutkinut kissasisällön vaikutusta ihmisen mielialaan ja todennut tulokset yllättävän myönteisiksi. ”Vaikka ihmiset katsoisivatkin kissavideoita silloin, kun heidän pitäisi olla töissä, emotionaalinen hyöty saattaa itse asiassa auttaa heitä tarttumaan vaikeisiin tehtäviin jälkeenpäin”, Myrick on todennut.
Sama logiikka pätee ja ehkä vielä voimakkaammin elävään, sylissä kehräävään kissaan: kissahetki on lyhyt, mutta tehokas mielihyvän mikrotauko. Myrickin tutkimuksen taustateoria nojaa nimenomaan siihen, että aika todellisten lemmikkien kanssa parantaa mielialaa ja koettua hyvinvointia tehokkaammin kuin pelkkä digitaalinen sisältö. (Kissafani-lehden kolumni Miten Tehdä Hyvä Kissavideo 24.12.2025)
Puuhakkaan Katan assistentin rooliin kuuluvat myös toimiston huoltotoimenpiteet eli esimerkiksi saalistus.
Washingtonin osavaltion yliopiston apulaisprofessori Patricia Pendryn toteuttamassa tutkimuksessa jo 10 minuutin kissan tai koiran silittäminen auttaa laskemaan stressiä aiheuttavan kortisolin tasoja. Tokion yliopiston tutkijoiden löydökset vahvistivat näitä havaintoja todeten kissojen kanssa vuorovaikutuksen vaikuttavan laajemminkin hermostoon, hormoniin ja täten tunnetiloihin ja hyvinvointiin. Arjen pienet katkot – puskeminen, sylissä kelliminen, pörröinen häntä näköpiirissä – eivät siis ehkä näy tutkimussuunnitelmassa, mutta ne näkyvät tutkijan jaksamisessa.
Tässä artikkelissa haastateltu Marikka Heikkilä muistuttaa, että tähän listaan voi lisätä myös hiirenmetsästystuokiot.
”En ollut varma, onko se stressi vai adrenaliini, mutta energinen se on joka tapauksessa.”
Puuhakkaan Katan assistentin rooliin kuuluvat myös toimiston huoltotoimenpiteet eli esimerkiksi saalistus. Tänään saaliina on vesimyyrä, joka on tehnyt tuhoja puutarhassa syömällä kirsikkapuun juuret ja puhkonut itselleen uima-aukkoja piha-altaaseen, joista sitten kultakalojen harmiksi vesi vuotaa pois.
Etätyöpäivän kalenteri – kolmen CCR-tutkijan kissaversio
Alla on rekonstruktio tyypillisestä etätyöpäivästä, sellaisena kuin se näyttäytyy kolmen kissallisen tutkijan kotitoimistossa. Aikataulu on likimääräinen. Kissat eivät välitä aikatauluista.
Kello 8.00 – Pilvi avaa tietokoneen, siemailee kahvia ja avaa artikkelin siitä, mihin eilen jäi. Veljensä kanssa pidettyjen aamuhepuleiden jälkeen lepäilevä Raksu avaa toisen silmänsä, arvioi tilanteen lyhyesti ja päättää, että nyt on syliaika. Artikkeli saa odottaa. Samanaikaisesti Namu on jo ottanut paikkansa näppäimistöllä ja odottaa toimeksiantoja.
Kello 8.30 – Marikka avaa läppärin keittiön pöydällä. Kata, joka on virallisesti kielletty kyseiseltä alueelta, istuu välittömästi läppärin päällä. Spotify käynnistyy. Marikka ei tiedä, mitä soittolista on – Kata on päättänyt sen.
Kello 9.00 – Marikka yrittää kirjoittaa. Kata täydentää Word-dokumenttia. Kontribuutio on epäselvä, mutta läsnä.
Kello 9.15 – Jukan aamupalaveri alkaa. Kamera käynnistyy. Hukka ilmestyy ruutuun täsmälleen oikeaan kohtaan, juuri Jukan olkapään yläpuolelle, rauhallisin katsein. Kollegat ihastuvat ja kommentoivat. Jukka hymyilee ja yrittää samanaikaisesti pitää yllä ammatillisen auktoriteetin.
Kello 10.30 – Raksu on löytänyt uuden nukkumapaikan: auki olevan artikkeliluonnoksen päältä, sivulla kolme, keskeisimmän argumentin kohdalla. Pilvi punnitsee hetken vaihtoehtoja ja päättää kirjoittaa loput muistiinpanot käsin erilliseen vihkoon. Muutos voi olla hyväksi.
Kello 11.15 – Kata saapuu sisään takapihalta. Hänellä on hiiri. Hiiri on elossa. Marikan etäkokous siirtyy. Alkaa yhteinen kenttätutkimus keittiön kaappien alla. Tutkimustulosten kirjaaminen jää odottamaan.
Kello 12.00 – Lounastauko. Molemmat Pilvin kissat, jotka ovat nukkuneet koko aamun viimeisetkin unenhippunsa loppuun, ovat yhtäkkiä elossa, valppaita ja syvän kiinnostuneita ihmisten ruuasta – tästä huolimatta, että heillä on oma täysi kulho toisessa huoneessa. Katakin tietää tarkkaan, milloin lounastauko alkaa.
Kello 13.30 – Marikka ottaa puhelun. Kata haluaa ulos. Kata ilmoittaa asiasta. Selkeästi. Toistuvasti. Puhelu päättyy tavallista nopeammin.
Kello 14.00 – Jukka yrittää lukea pitkää artikkelia rauhassa ja on päässyt jo sivulle neljä. Hukka kuitenkin päättää, että juuri tämä on oikea hetki leikkiajalle, ja tuo arvokkaan leluhiiren syliin, katsoo ylös odottavasti. Artikkeli odottaa. Leikkiaika alkaa. Jukka myöntyy, koska on vaikea olla myöntymättä.
Kello 16.30 – Työpäivä päättyy. Molemmat kissat nukkuvat jo rauhallisesti omissa suosikeissaan – yksi sohvan selkänojalla, toinen auringonpilkussa lattialla. Pilvi ja Jukka ovat väsyneitä, mutta hymyssä suin. Marikka istuu keittiössä. Kata nukkuu hänen vieressään – arvokkaan veteraanin ansaittu lepo.
Paras kollega, jota ei voi irtisanoa – eikä haluaisikaan
Kissat antavat meille hengähdyksen arjessa, pakollisen tauon silloin kun emme itse muista ottaa sitä, naurun silloin kun tilanne tuntuu liian vakavalta, ja lämmön – sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti – sellaisina päivinä, kun työ tuntuu kylmältä ja kolkolta. Olisikin väärin ja lyhytnäköistä ajatella, että ne asiat, jotka tuottavat meille iloa – olipa kyse kissavideosta, oikeasta kissasta tai muutaman minuutin möyrimistauosta – ovat merkityksettömiä tai pelkkää hukkaan heitettyä aikaa.
Kissa ei ole vain lemmikki, se on osa työpäivää, osa ajattelua ja osa epävirallista, pehmeää ja äänetöntä tukiverkostoa.
Kata on ehkä paras esimerkki siitä, mitä kissa voi olla pitkän yhteiselon jälkeen: ei pelkkä lemmikki, ei pelkkä hauskuuttaja, vaan joku, joka on ollut läsnä – hiljaa, lämpimästi ja omin ehdoin – vuosikymmenen läpi. Löytökissa, joka löysi kotinsa. Ja jäi.
Pilvi, Marikka ja Jukka ovat kaikki tulleet siihen tulokseen, joka ei kaipaa tilastollista testausta: Kissa ei ole vain lemmikki, se on osa työpäivää, osa ajattelua ja osa sitä epävirallista, pehmeää ja äänetöntä tukiverkostoa, jota akateeminen työ –ja ihminen yleensäkin usein kipeästi tarvitsee. Tukiverkostoa, joka ei pidä kokouksia eikä lähetä sähköpostia, mutta joka on läsnä juuri silloin kun tarvitaan.
’’Namu ja Raksu eivät ymmärrä tutkimustani eivätkä välttämättä edes halua ymmärtää sitä’’, Pilvi sanoo lämmöllä.
’’Mutta he ymmärtävät, milloin kaipaan hetkeä rapsuttaa heitä. Ja joskus se on tärkeämpää.’’
Marikka katsoo Kataa, joka on asettunut auringonpilkuun ikkunalaudalle – silmät puoliksi kiinni, häntä hitaasti heiluen.
”Kata on elänyt enemmän kuin monet projekteistamme. Hän on nähnyt kaiken. Ja hän on edelleen täällä. Se on enemmän kuin riittää.”
Hukka puolestaan on jo siirtynyt uuteen projektiin: Jukan sohvan nurkkaan, josta hän seuraa maailmaa silmä raollaan, toinen tassu rennosti roikkuen reunan yli juuri niin kuin arvokkaan, kokemuksella ansaitsemansa aseman saaneen assistentin kuuluu levätä pitkän ja tuottavan päivän päätteeksi.
Lähteet:
Heikkilä, J-P (2025) Miten Tehdään Hyvä Kissavideo. Kissafani-lehti
Myrick, J. G. (2015). Emotion regulation, procrastination, and watching cat videos online: Who watches Internet cats, why, and to what effect? Computers in Human Behavior, 52, 168–176.https://doi.org/10.1016/j.chb.2015.06.001
Pendry, P., & Vandagriff, J. L. (2019). Animal visitation program (AVP) reduces cortisol levels of university students: A randomized controlled trial. AERA Open, 5(2), 1–12.https://doi.org/10.1177/2332858419852592
Minagi, A., Nagasawa, M., Nawata, K., Shimizu, Y., & Mogi, K. (2022). Effects of cat-human interaction on cat and human autonomic nervous system. Animals, 12(19), 2571.https://doi.org/10.3390/ani12192571
