Kissan ja ihmisen suhde

Seuralliset sfinxit viehättävät

Sosiaalisuus, tietynlainen koiramaisuus viehättää Anna-Maria Blomia hänen sfinx-kissasisaruksissaan, Manuelassa ja Maysassa.

Manuela rakastaa sisarensa tavoin lämpöä, mutta villapuserossa se ei oikein viihdy.

Kissat juttelevat paljon, seuraavat minua joka paikkaan, eivätkä vierasta, kun kavereita tulee kylään, Anna-Maria Blom kertoo sfinx-kissojensa seurallisuudesta. Kissatytöt Manuela ja Maysa tulivat Nummelassa, läntisellä Uudellamaalla asuvalle Anna-Marialle pentuina kolme ja puoli vuotta sitten.
Hänen pietarilaissyntyinen äitinsä haki kissat omalla autolla luovutusikäisinä pentuina sfinxejä kasvattavalta ystävättäreltään Pietarista. Kasvattaja hoiti passit, sirutukset ja rokotukset kuntoon ennen luovuttamista. Reilu viiden tunnin automatka tullimuodollisuuksineen sujui pentujen kanssa hyvin.

’’Leikkautin kissat vajaa puolivuotiaina, muutoin emme juuri ole tarvinneet käydä eläinlääkärissä. Perustarkastuksessa käytin ne viime kesänä, ja kaikki oli hyvin’’, Anna-Maria kertoo.

Kookosöljy turvallista

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Lämminhenkinen ja asiantunteva Kissafani on jokaisen kissaihmisen toivelehti. Kissafani esittelee tietoa ja vinkkejä kissan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä aitoja tarinoita erilaisista kissoista ja kissan omistajista. Lehden rotuesittelyt ja näyttelyreportaasit antavat kattavan katsauksen kissaroduista ja -kasvattajista. Lehdestä kissan omistajat löytävät tietoa kissan ruokinnasta, varusteista ja harrastamisesta kissan kanssa. Digitilauksella saat käyttöösi kaikki Kissafani-digilehdet. Kestotilaus uusiutuu automaattisesti joka vuosi.

Kissafanin voit tilata joko verkkolehden ja printtilehden yhdistelmätilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Hoito

Matkalla pennusta perheenjäseneksi tärkeintä on kissalähtöisyys

Kissan oppiminen perheenjäseneksi alkaa jo pienestä pitäen, sillä emo opettaa pennulle kissamaista käyttäytymistä ja kissan kieltä, korostaa Eveliina Jurmu. Hän…

Hoito

Kissanomistajan on hyvä oppia tietyt ensiapukeinot, jos kissalle sattuisi jotain

Varmista ensin, että kissa hengittää ja sen syke on normaali. Tarkista sitten, onko kissalla vakavia haavoja tai vammoja tai niiden…

Hoito

Luonnollinen ruokinta tukee kissan hyvinvointia

Kissa on evolutiivisesti puhdas lihansyöjä, joten sen luontaista ravinto ovat esimerkiksi jyrsijät luineen ja karvoineen. Luista kissa saa kivennäis- ja…