Kissan ja ihmisen suhde, Kissan ominaisuudet, Terveys

Tavoitteena kieltää lailla ääripiirteisten kissojen käyttö jalostuksessa

Kissoilla jalostuksella aikaansaatuja ääripiirteitä ovat esimerkiksi lyhytkalloisuus tai äärimmäisen lyhyet jalat.

Terve kissa, joka saa turvallisesti nauttia mahdollisimman lajityypillistä elämää, on varmasti jokaisen kissaa rakastavan tavoite.

Eläinlähtöisen viestinnän asiantuntija Sari Toivola kannustaa kaikkia kissojen ja koirien hyvinvoinnista huolta kantavia allekirjoittamaan kansalaisaloitteen ääripiirteisten koirien ja kissojen jalostuksen kieltämiseksi. Kansalaisaloitteen tavoitteena on myös saada lakisääteiset mahdollisuudet edellyttää jalostuskoirilta ja -kissoilta terveysvaatimuksia, kuten tutkittua kykyä hengittää, liikkua ja lisääntyä normaalisti.

Kyseinen kansalaisaloite on allekirjoitettavissa verkossa:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/17138

Viranomaisille keinoja puuttua

Sari Toivola painottaa, että hänen mielestään olisi olennaista saada myös viranomaisille todelliset valtuudet puuttua sellaisen kissojen ja koirien jalostukseen, joka rikkoo lakia sekä mahdollistaa lain turvin tahallisesta tai toistuvasta lain rikkomisesta tarpeeksi tuntuvat seuraukset.

’’Tieto jalostuksella aikaansaatujen kissojen ääripiirteiden haitallisesta vaikutuksesta kissan terveyteen lisääntyy kaiken aikaa, siksi olisi tärkeä saada myös lainsäädännölliset mahdollisuudet niiden torjumiseksi’’, hän korostaa.

Toivola peräänkuuluttaa myös viestinnässä välttämään ääripiirteitä omaavien kissojen käyttämistä.

Ajatellaanko ”tavallisen” kissan olevan tylsempi?

Toivolaa harmittaa, että vaikka tieto ääripiirteiden aiheuttamista terveysongelmista ja kehityshäiriöistä lisääntyy, niin se ei kuitenkaan resonoi uusien rotukissojen hankitaan.

’’Esimerkiksi suurikokoinen maine coon -rotu on vuodesta toiseen kärkisijoilla Suomen Kissaliittoon rekisteröityjen rotukissojen suosituimmissa roduissa. Maine coon -rodun suuri koko saattaa altistaa kissaa esimerkiksi lonkan kehityshäiriöille ja sitä myötä nivelrikolle’’, Toivola sanoo.

Hän kertoo, että myös brakykefaaliseksi eli lyhytkalloiseksi jalostettu brittiläinen lyhytkarva löytyy niin ikään Suomessa rekisteröidyimpien rotujen TOP 5 -listalta.

’’Tuoreen ulkomaisen tutkimuksen mukaan brakykefaalisuus näyttäisi lisäävän synnytysvaikeuksien todennäköisyyttä kissoilla. Synnytysvaikeudet vaikuttaisivat olevan yleisiä myös suomalaisilla brittiläisillä lyhytkarvoilla’’, sanoo Toivola.

’’Niin ikään brittiläisen lyhytkarvan pitkäkarvainen sisarrotu on viimeisen muutaman vuoden aikana lisännyt selvästi suosiotaan’’, hän jatkaa.

Äärimmäisiä piirteitä omaavan kissan hankkimisen taustalla saattaa Toivolan mukaan olla ajatus siitä, että ”tavallisempi” kissa olisi jotenkin tylsempi.

Sari on kotikissaihmisiä!

Hän myöntää, että toki myös maatiaiskissoilla on omat terveysongelmansa.

’’Kyseisiä ongelmia ovat muun muassa kissakriisi ja kissapopulaatiot. Lisäksi maatiaiskissojen heikko yhteiskunnallinen asema vaikuttaa niiden terveyteen ja hyvinvointiin.”

Sari Toivola on itse ”kotikissaihmisiä”. Hiljattain hän saatteli kolmesta seniori-ikäisestä kotikissastaan kaksi sateenkaarisillalle. Vanhuus uuvutti kissat.

’’Loppusyksystä 2026 seitsemäntoista vuotta täyttävä kotikissa Teppo Taikatohveli on ollut minulla pennusta saakka’’, kertoo Toivola.

Sari Toivola valjaslenkillä Teppo Taikatohvelin kanssa. Loppusyksystä 2026 seitsemäntoista vuotta täyttävä kotikissa Tepukainen on ollut Sarilla pennusta saakka.

Teppo Taikatohveli on kastroitu kollikissa.

’’Se on ollut aina kohtalaisen terve, mutta viime aikoina Tepukaiselle on alkanut tulla vanhuuden vaivoja, esimerkiksi selkä- ja suolisto-ongelmia sekä nyt alkavaa munuaisten vajaatoimintaa. Näistä terveysongelmista kissani on eläinlääkärin hoidossa ja säännöllisesti tarkkailussa esimerkiksi laboratoriokokeiden osalta.’’

Lisää artikkeleita aiheesta

Hoito

Luonnollinen ruokinta tukee kissan hyvinvointia

Kissa on evolutiivisesti puhdas lihansyöjä, joten sen luontaista ravinto ovat esimerkiksi jyrsijät luineen ja karvoineen. Luista kissa saa kivennäis- ja…

Hoito

Vinkkejä kissan vastuulliseen hankintaan

Muista, että kissa tulee olemaan osa perhettäsi seuraavien 15-20 vuoden ajan. Sopiiko kissa elämäntilanteeseesi nyt, muutaman vuoden kuluttua ja 10…

Hoito

Matkalla pennusta perheenjäseneksi tärkeintä on kissalähtöisyys

Kissan oppiminen perheenjäseneksi alkaa jo pienestä pitäen, sillä emo opettaa pennulle kissamaista käyttäytymistä ja kissan kieltä, korostaa Eveliina Jurmu. Hän…