Hoito

Lämmin ja pehmeä peti on monen kissan mieleen

Patteripeti tuo lämmön lähelle.

Kissat nukkuvat suurimman osan päivästä. Riittävän levon ja palautumisen tueksi kissalle olisi hyvä tarjota vaihtoehtoisia lepopaikkoja.
’’Kissan petiä hankkiessa ja pedin paikkaa valitessa on hyvä pitää mielessä kissan mieltymykset’’, ohjeistaa Tiia Raatikainen. Hän toimii category specialistina Peten Koiratarvikkeessa.
’’Peti voi olla kaikin tavoin kissalle mieluinen, mutta jos se on sijoitettu kovin rauhattomalle paikalle, kissa valitsee sen harvemmin lepopaikakseen. Sen vuoksi ennen pedin pois ottamista voi olla aiheellista kokeilla pedille toista paikkaa.’’
Erityisesti monikissatalouksissa tulee kaikilla kissoilla olla oma rauhallinen ja miellyttävä petipaikka.
’’Peti sijoitetaan siten, etteivät riehakkaammatkaan pennut saa sitä leikkiessään tiputettua. Seniorikissalle tulee taata turvallinen pääsy petiin.’’

Aurinkoon tai korkealle


Moni kissa arvostaa lämmintä ja pehmeää nukkumapaikkaa, minkä vuoksi ne hakeutuvat lepäämään auringon säteisiin ja takan tai pattereiden lämpöön.
’’Tällaiselle kissalle esimerkiksi patteripeti tai reunallinen pesäpeti ovat oivia lepopaikkoja’’, tietää Raatikainen.
’’Jotkut kissat rakastavat korkealla nukkumista, sillä se lisää luontaista turvallisuuden tunnetta. Tällaiselle kissalle sopivat parhaiten esimerkiksi raapimapuiden pussipedit, ikkunalautapeti, seinäpeti tai kaapin päälle sijoitettu makuupaikka.’’

Monikissatalouksissa tulee kaikilla kissoilla olla oma rauhallinen ja miellyttävä petipaikka.


Mikäli pedin sijoittaa kaapin päälle, tulee tarkistaa pedin liukumattomuus, eli pedin pohjassa pitää olla tarpeeksi pitävä liukuestepohja.
’’Kissojen petivalikoima on vuosien saatossa muuttunut sisustustrendien mukaan. Näiden uudistusten myötä markkinoille on tullut myös isompia petejä kissoille sekä paljon uusia ominaisuuksia, kuten lämpöä heijastavat materiaalit’’, selventää Raatikainen.

Lisää artikkeleita aiheesta

Hoito

Luonnollinen ruokinta tukee kissan hyvinvointia

Kissa on evolutiivisesti puhdas lihansyöjä, joten sen luontaista ravinto ovat esimerkiksi jyrsijät luineen ja karvoineen. Luista kissa saa kivennäis- ja…

Hoito

Vinkkejä kissan vastuulliseen hankintaan

Muista, että kissa tulee olemaan osa perhettäsi seuraavien 15-20 vuoden ajan. Sopiiko kissa elämäntilanteeseesi nyt, muutaman vuoden kuluttua ja 10…

Hoito

Matkalla pennusta perheenjäseneksi tärkeintä on kissalähtöisyys

Kissan oppiminen perheenjäseneksi alkaa jo pienestä pitäen, sillä emo opettaa pennulle kissamaista käyttäytymistä ja kissan kieltä, korostaa Eveliina Jurmu. Hän…