Kissan ja ihmisen suhde, Työnsä ääressä

Maailman vanhin kissa Jylppy elää Lemmikkihotelli Kissanpäivissä

Jylppy tarkastelee tiluksiaan lemmikkihotellin käytävällä.

Maailman vanhin elossa oleva kissa Jylppy asuu Lemmikkihotelli Kissanpäivissä Helsingin Pajamäessä. Lemmikkihotellin omistaja Tiina Korhonen yrittää saada kissansa Guinnessin ennätystenkirjaan.
– Seurustelin nuorena likkana miehen kanssa, jonka ystävä halusi teettää kissalleen pentuja. Tuolle naaraalle ei kelvannut yksikään astutukseen ajateltu uros. Lopulta naaras hoiti homman itse, kertoo Korhonen.
Kissa juoksenteli Helsingissä Kivistön pelloilla ja tuli tiineeksi. Korhosen antoi poikaystävälleen tehtäväksi valita pentueesta hänelle sopivan kissan.
Näin Korhosen ja Jylpyn yhteinen taival sai alkunsa. Sitä on kestänyt 31 vuotta.
– Jylppy oli kanssani 17 vuotta sitten erittäin pahassa kolarissa, jossa hänen kasvonsa murtuivat, kertoo Korhonen.
– Tuon jälkeen kissan kasvojen väri muuttui valkoisesta punertavaksi. Samalla sen ruokamieltymykset muuttuivat. Kenties murtumat vaikuttivat hajuaistiin.
Enää kissalle eivät maistu kala taikka riista. Sen sijaan herkkua ovat possun munuaiset.
– Onnettomuuden jälkeen Jylppy ei osannut kehrätä, mutta pikkuhiljaa se oppi ja paransi itsensä sekä minut kehräämällä, muistelee Korhonen.

Jylppy ei ole menettänyt iän myötä leikkisyyttään. Päivittäiset hepulit kuuluvat repertuaariin.

Vanhemmiten Jylpyn takajalkojen lihakset ovat alkaneet surkastua.
– Kissan ollessa 22 vuoden ikäinen eläinlääkäri painotti, ettei sen hampaita kannattaisi enää hoitaa rauhoituksessa, koska iäkäs kissa ei välttämättä siitä selviytyisi.
Jylppy syö monipuolisesti laadukasta kuivaruokaa ja raakaruokaa sekä kaikenlaista märkäruokaa.
– Jylppy ei ole menettänyt iän myötä leikkisyyttään, joten päivittäiset hepulit kuuluvat repertuaariin. Nukkuminen on myös mukavaa. Erityisen hyvät unet saa aurinkoisessa kohdassa asuntoa, kiteyttää Korhonen.

Lisää artikkeleita aiheesta

Kulttuuri

Mistä tulevat kissa-alkuiset paikannimet?

Ihmisen ja kissan yhteiselosta on todisteita Suomestakin jo noin tuhannen vuoden takaa. Kissalla on ollut tärkeä rooli viljavarastojen turvaamisessa hiiriltä…

Terveys

Kissa on mestari karkaamaan

Karkuteille päässyttä kissaa uhkaavat monet vaarat, ja korkealta putoaminen voi olla kissalle jopa kohtalokasta. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY korostaa, että kissan…

Hoito

Leikkisä ja iloinen Papu-kissaa osaa myös vaatia

Olen aina pitänyt kissoista. Ensimmäinen kissa minulla oli 17-vuotiaana, kertoo helsinkiläinen Sanna Honka.Hän laittoi tuolloin Apulaan ilmoituksen, jossa kertoi olevansa…