Leikkimielellä

”Suunnitelmallinen ruokalepo vaatii Tiuhti-kissan mielestä kurinalaisuutta!”

Tassujen rento ojentaminen on olennainen osa Tiuhti-kissan palauttavaa asentoa.

Pusulassa läntisellä Uudellamaalla asuva Maria Ainasoja vierailee kissojen, Tiuhtin ja Viuhtin sekä koirien, lampaiden, kukon ja minikanojen kanssa ilahduttamassa muun muassa hoivakotien asukkaita sekä lapsia päiväkodeissa ja kouluissa Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen alueella. Joulunpyhinä Marian Tukieläin Oy antoi eläimille rentouttavan joululoman. Tiuhti-kissa kertoo loman jälkeisistä kuulumisistaan Kissafanin lukijoille.

”Joulun jälkeen on tärkeää antaa ajan tehdä tehtävänsä. Ihmisillä kinkku sulaa, laatikot katoavat jääkaapista. Minullakin olo asettuu vaakatasoon, mielellään pehmeälle alustalle, tassut rennosti ojennettuina.

Itse olen keskittynyt palautumiseen mallikkaasti: ensin pieni tarkkailu, sitten pitkä makuu ja lopuksi vielä varmuuden vuoksi toinen pitkä makuu. Tätä kutsutaan suunnitelmalliseksi ruokalevoksi. Se vaatii mielestäni ennen kaikkea kurinalaisuutta.

Ruokalepo on tärkeä osa palautumista, sen tietää jokainen itseään kunnioittava kissa. Ensin syödään, sitten maataan. Lopuksi mietitään, pitäisikö vielä maata vähän lisää. Ihmisillekin suosittelen samaa. Odotetaanhan minultakin tukieläinvierailutöissäni makaamista – saan siitä valtavasti kehuja.

Uuteen viikkoon tai vuoteen ei tarvitse loikata. Riittää, että venyttelee rauhassa, katsoo hetken mietteliäästi eteenpäin ja antaa ajatusten sulaa omaan tahtiinsa.”

Lisää artikkeleita aiheesta

Hoito

Luonnollinen ruokinta tukee kissan hyvinvointia

Kissa on evolutiivisesti puhdas lihansyöjä, joten sen luontaista ravinto ovat esimerkiksi jyrsijät luineen ja karvoineen. Luista kissa saa kivennäis- ja…

Hoito

Vinkkejä kissan vastuulliseen hankintaan

Muista, että kissa tulee olemaan osa perhettäsi seuraavien 15-20 vuoden ajan. Sopiiko kissa elämäntilanteeseesi nyt, muutaman vuoden kuluttua ja 10…

Hoito

Laadukas penturuoka turvaa kasvun

Kissanpennun kasvuaika asettaa korkeat vaatimukset ravinnon laadulle ja ravintosisällölle, aivan kuten muidenkin eläinlajien kohdalla. Rovio Pet Foods Oy:n tuotekehityspäällikkö Susanna…