Aktivointi, Kissan ja ihmisen suhde, Kissarodut

Venni-kissa on videoiden tähti!

Kuopiolainen Timo Toivanen on tehnyt vuosia Venni-kissastaan videopätkiä.

Venni nauttii ulkona aidoista äänistä, raittiista ilmasta sekä todellisesta vaanimisen mahdollisuudesta. Ulkoilu tapahtuu aina valjaissa.

Töpöhäntäinen Venni herättää huomiota ulkona liikkuessaan, ja onpa sitä erehdytty luulemaan koiraksikin. Venni on rodultaan kuriilien bobtail, joka on harvinaisuus Suomessa ja koko maailmassa.
– Venni-videot ovat uniikkeja ihan maailmanlaajuisesti. Kissan kävely taluttimessa on jo sinänsä erityistä, ja vielä erityisempää on yhden maailman harvinaisimman kissan kävely taluttimessa, Timo Toivanen tuumii.
Venni tuli Toivasten perheeseen pentuna. Se on syntynyt Kontiolahdella.
– Kuriilien bobtail on Suomessa vielä vähän tunnettu rotu, ja kasvattajia on vähän. Pentue, johon Venni syntyi, oli tämän kasvattajan ensimmäinen, Toivanen kertoo.
Hän kertoo kiinnostuneensa rodusta alunperin Savon Sanomissa olleen ilmoituksen perusteella.

Perheen oma filmitähti

Timo Toivanen tekee kissavideoita omaksi ilokseen ja harrastuksekseen. Hän aloitti videokuvaamisen jo vuosia sitten silloisilla VHS-laitteilla.

Venni totutettiin heti pentuja kulkemaan valjaissa.


– Ihan semmoinen harrastushan tämä on. Mutta pitäähän sitä kuvata, kun on filmitähti omasta takaa! Venni ei ole julkkiskissa, vaan nimenomaan filmitähti.
Venni omistajineen ei harrasta sosiaalista mediaa. Toivasen lyhyet videopätkät ovat nähtävissä omalla YouTube-kanavalla. Kanavalla on jo 94 tilaajaa. Videot ovat keränneet paljon kommentteja ja tykkäyksiä.
Videot kuvaavat Vennin arkea, ja noin 90 prosenttia videoista on kuvattu ulkona. Musiikki, joka usein on instrumentaalimusiikkia, täydentää kuvausta. Videoita on kertynyt tähän mennessä pari sataa.
– Videot eivät ole tekemällä tehtyjä, ja niissä ei tehdä erikoistemppuja, meillä ei ole semmoista tarkoitusta. Teen videoita hyvän mielen vuoksi. Saa käyttää luovuutta, ja tässäkin harjaantuu tekemällä. Käsikirjoitus alkaa siitä hetkestä, kun ulko-ovi aukeaa.
Venni totutettiin jo pienenä pentuna kulkemaan valjaissa. Se liikkuukin Toivasen mukaan ulkona taluttimessa hyvin itsevarmasti, lähes koiramaisesti.
– Venni ei pelkää ulkona mitään. Kovista äänistä se ei pidä. Pentuna autojen ja moottoripyörien äänet saivat sen menemään matalaksi maahan.
Koiria Venni ei pelkää, asia on melkein päinvastoin.
– Kerran tuli vastaan metsästyskoira dreeveri, se meni Vennin nähtyään omistajansa taakse piiloon. Kysyin, että ”mitä sinä sitä kisua pelkäät?”. Myös eräs naapuruston terrieri lyö aina jarrut pohjaan, kun se näkee Vennin.

Kova poika juoksemaan

Venni on aktiivinen ja tottunut ulkoilija.
Toivanen pohtii, että Venni ei varmaan viihtyisi pelkästään sisäkissana. Ulkona se nauttii aidoista äänistä ja raittista ilmasta.
– Pitkiä lenkkejä on tehty ulkona, jopa parin tunnin lenkkejä, ja Venni osaa reitin takaisin kotiin.
Venni ei saa ulkoilla kaupungissa itsekseen vapaana ulkona. Toivasten parveke on lasitettu, jotta Venni ei pääse livahtamaan vahingossa ulos. Venni viihtyy parvekkeella hyvin myös talvisin. Talvella se harvemmin haluaa mennä ulos pihalle asti.
– Vennin ulkoilukausi kestää suunnilleen huhtikuun puolivälistä marraskuun puoliväliin. Joskus se haluaa ulos jo maaliskuussa, jos lumet ovat sulaneet. Venni seuraa säätä hyvin tarkkaan. Ei arvaisikaan, miten hyvin kissa tietää ja muistaa asioita. Tänä vuonna Venni teki ensimmäisen pitemmän ulkoilunsa vasta Vapunpäivänä, Toivanen kertoo.

Venni on kuriilien bobtail. Rotu kotoisin Kuriilien saarilta Venäjän ja Japanin välistä.


Videoilla Venni nähdään suosikkipuuhiensa parissa. Venni on mieltynyt esimerkiksi kävelemään kivikossa.
– Se menee semmoista kyytiä, että kaikki eivät pysyisi perässä! Ketterästi Venni hyppää metrin korkean muurin yli, ja minun täytyy vaan yrittää seurata. Ihan omaksi ilokseen se ottaa spurtteja ulkona.
Venni esittelee videolla myös saalistustaitojaan. Viime kesänä se pyydysti 18 myyrää. Venni kantaa myyrät joskus sisälle kotiin, mutta se ei kuitenkaan syö niitä. Yhdessä videossa Venni kiipeää puuhun, ja hyppää alas kolmesta metristä.
Timo Toivasen puhuessa Vennistä huomaa selvästi, että kissa on heille rakas ja tärkeä perheenjäsen.
Myös Venni nauttii ihmisten seurasta, se ei arastele edes hypätä vieraiden ihmisten syliin.
– Venni on vuorovaikutteinen kissa. Se ymmärtää paljon sanoja ja puhetta. Se tulee syliin, kääntyy mahalleen, ja pyytää että sitä silitetään. Jos ovikello soi, Venni juoksee ovelle vastaan katsomaan, kuka siellä on.

Venni-videot löytyvät Timo Toivasen YouTube-kanavalta https://www.youtube.com/@timotoivanen/videos

Harvinainen kuriilien bobtail

  • Kuriilien bobtail on töpöhäntäinen kissarotu, joka on kotoisin Kuriilien saarilta Venäjän ja Japanin välistä. Rodusta on lyhyt- ja pitkäkarvainen muunnos.
  • Rodun erityispiirre on töpöhäntä, jonka pituus on 3-8 senttimetriä. Timo Toivanen kertoo, että jokaisen kuriilien bobtailin häntä on yksilöllinen, esimerkiksi Vennin häntä kaartaa hieman vasemmalle. Häntä on usein pörröinen ja muistuttaa ”pupun häntää”.
  • Kuriliien bobtail töpöhäntineen on luonnollinen rotu, eikä sitä ole luotu jalostamalla.
  • Rotu on kooltaan keskikokoinen tai iso. Luonteeltaan kuriilien bobtail tyypillisesti on älykäs, ystävällinen, lempeä ja leikkisä. Ne tulevat yleensä hyvin toimeen muiden kissojen ja koirien kanssa.
  • Suomen Kissaliitto on viimeksi vuonna 2021 rekisteröinyt 14 pitkäkarvaista, ja yhden rodun lyhytkarvaisen yksilön vuonna 2022.

Lisää artikkeleita aiheesta

Kulttuuri

Mistä tulevat kissa-alkuiset paikannimet?

Ihmisen ja kissan yhteiselosta on todisteita Suomestakin jo noin tuhannen vuoden takaa. Kissalla on ollut tärkeä rooli viljavarastojen turvaamisessa hiiriltä…

Terveys

Kissa on mestari karkaamaan

Karkuteille päässyttä kissaa uhkaavat monet vaarat, ja korkealta putoaminen voi olla kissalle jopa kohtalokasta. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY korostaa, että kissan…

Hoito

Leikkisä ja iloinen Papu-kissaa osaa myös vaatia

Olen aina pitänyt kissoista. Ensimmäinen kissa minulla oli 17-vuotiaana, kertoo helsinkiläinen Sanna Honka.Hän laittoi tuolloin Apulaan ilmoituksen, jossa kertoi olevansa…